Tuesday, May 19, 2020

Suunnitelmia/ehdotuksia la 23.5. kuvattavaksi.


Kuvausajatuksia


Yleistä

Tervehdykset saisivat olla napakampia. Tervehdys parille voisi olla musiikin viimeisellä pitkällä piipahduksella, jos sellainen on tarjolla, ja kameran takaa voisi joku huikata ohjeita – kaikilta heti reilu käännös kohti kameraa, ja tervehdys heti kun kaikki ovat kääntyneet – arvokkaasti (ryhti), muttei liian hitaasti. Tervehdysosuushan tulee musiikin jo hiljennyttyä (ja hiljaisella videolla ylvään hitaaseen tasatahtiin kääntyvät ”marionetit” ovat... jännittäviä) , joten voisi koittaa minimoida sen osuuden pituuden.


Alla tarkempia omia ajatuksiani ja ohjeita/toiveita, kun en pääse itse paikalle, mutta sen mukaan mennään mikä on tilanteessa mahdollista ja toimivaa. Luotan että tanssijoilla on itsellään tietoa ja kokemusta jo aiemmista esityksistä, ja hyvä kyky lukea/kuunnella ja seurata ohjeita. Mikalla on hyvä silmä siitä, mikä kameran edessä näyttää hyvältä, ja Susanna oli viimeksikin oivallilinen paimentaja, että saatiin kuvattua ennen kuin taivaat aukesivat. (Että ei mitään paineita, mutta odotan upeita lopputuloksia.)

Tässä on lisäapuna (haasteena?) hyvin karkeita havainnekuvia näkemyksistäni tanssijoiden sijoittelusta kameran eteen. Kuvissa valkea "tötterö" on summittainen ajatus kameran "näkökentästä" / tanssialueesta, ja soikiot ovat tanssijoita - nuoli osoittaa kasvosuuntaa, hivenen vaaleammat ovat daameja.

Lisäkuvaukset jo kuvattuihin tansseihin:

Lauro – lisä”soolo” (korvataan kohta, jossa tanssija poistuu puoliksi kuvasta)

Tanssimassa Sari ja/tai Mika niin, että kamera on ”parina”, tanssija silti saa toki olla kokonaan kuvassa ja kamera paikallaan, mutta sellainen kuvaussuunta.

Kuvauspaikka sen mukaan, että sen on tarkoitus näyttää siltä, että sama tanssi on meneillään, mutta kamera vaan hyppäsi eri paikkaan. Lähinnä siis jos saa pyytää, ettei olisi tuo sama tausta kuin on ekassa versiossa takana, ja että tanssi tapahtuu nurmikolla, ja sellaista.

Tanssin kohta: Ollaan katsomassa paria: Mielellään voi varmuudeksi ottaa siitä kun ollaan siihen tulossa, sitten ripresa, continenzat, pikkuympyrät, ripresat (kaikki ”kameralle”), sitten hymyillen ensin kohti kameraa ja siitä se kierros ihan juuri niin kuin muutenkin tehtiin (mutta kamera on eri paikassa). Kuvassa olematon pari voi halutessaan tanssia mallia kameran toisella puolella. (Tällaista pätkää voi kuvata vaikka molemmistakin, mutta sitten taas eri tausta.)



Queen's Almaine - koko tanssi (käytetään osia, pääosin varmaan toisesta toistosta)

Tanssimassa kaikki suostuvaiset löyhässä parijonossa (ei käsiä, turvavälit), niin että jono kulkee kulmittain kameran ohi, kts. havainnekuva. Jos tanssijoita riittää, osa voi poistiua kuvasts/tulla siihen tanssin aikana.

Kuvauspaikka mikä vaan, sama kuin ennen tai ei, ei tarkkaa väliä.




Heppabranle - koko tanssi (käytetään osia)

Tanssimassa ”parilliset” ihmiset, kaartuvassa parijonossa (kts. havainnekuva), jossa ensimmäinen pari on kohti kameraa doubleissa/laukoissa (ja saattaa laukata kamerasta ohi, jos se on mahdollista). Taustalla voi olla hengaajia, joista osa liittyy soolo-osuuksiin (heistä suunnilleen tasaisehkosti noin joka toinen herrojen ja joka toinen daamien), laukkojen aikana voi taputtaa tahtia.

Kuvauspaikka vapaa, ei tarvitse olla sama paikka kuin ennen mutta saa olla







"Uudet" tanssit:

Saltarello in due

Tanssimassa Iida, Marja, Jessi ja Eeka. Kaksi paria vastakkain pienen välimatkan päässä, mutta siitä kumpikin pari hieman kohti yleisöä (kameraa) kääntyneenä (kts. havainnekuva). Taustalla katselijoita ja/tai ohikulkijoita.






Anello

Tanssimassa 2-4 paria ”parillisia” ihmisiä sekä yksittäisiä tanssijoita sovittuna pareiksi.

Kaksi paria aloittaa rintamasuunta viistosti kohti kameraa (kts. havainnekuva) ja lähtee siitä parina kiertämään 8 saltarelloa, joilla päätyvät kuvioitimuodostelman (2 paria vastakkain, kts. toinen havainnekuva). Taustalla seisoskelee katsojia ja kuljeskelee ”ohikulkijoita”.
Vapaaehtoinen lisä (saa jättää pois jos se vaikuttaa liian kummalta): Taustaväki jaetaan etukäteen pareiksi, niin että suunnilleen tasaisesti on ”herroja” ja ”daameja”, ja aina kun tulee ”oma” movimento tanssissa, he tekevät movimenton sovitulle parilleen (joka on yleensä viereinen hengaaja tai kanssakävelijä). Movimenton aikana katsekontaksti ”pariin”, mutta movimenton ei tarvitse olla suuri tai liioiteltu vaikka kamera on kaukana, pieni ”kohahdus yleisössä” riittää, kunhan se on ajoitettu tarkkaan. Kun koko tanssi loppuu, kaikki tervehtivät yleisöä (kameraa).

La Fortuna


Tanssimassa vähintään 3 päheäpäähineistä tanssijaa. Enemmän tanssijoita mahtuu mukaan (ja silloin ei ole kaikkien päähineilläkään tarkempaa väliä).
Tilaa voi käyttää vapaasti, mutta hallitsijan on aina tultava/päästävä esille kun kuvionti alkaa, eli hän ei saa jäädä muiden taakse kun eteneminen loppuu.








No comments:

Post a Comment